Avainsana-arkisto: Tuloskatsaus

Tuloskatsaus: Q3/2014


Tämän vuoden kolmas vuosineljännes on jo jonkin aikaa sitten päättynyt ja seuraavaksi olisi tarkoitus katsastaa miten salkku pärjäsi vertailuindekseilleen kuluneen neljänneksen aikana. Jo syyskuun puolella, ja erityisesti viimepäivien aikana, osakemarkkinat ovat ottaneet melko reilustikin takapakkia, joten jää nähtäväksi millainen loppuvuodesta tulee. Mediassa on myös esiintynyt paljon keskustelua siitä, että ovatko osakkeet jo ylihinnoiteltuja. S&P 500 indeksistä johdettu riskipreemio ei ainakaan tällä hetkellä viittaa siihen, että osakkeet olisivat ylihinnoiteltuja. Kuitenkin markkinoiden ajoittaminen on mahdotonta, joten en sen enempää spekuloi sitä, että ovatko osakkeet yli- vai alihinnoiteltuja. Sen sijaan etenen normaalin osto-ohjelmani mukaan.

Tämän vuoden kolmannella neljänneksellä vertailuindekseistä S&P 500 TR tuotti 1,13 % ja OMXH CAP GI ainoastaan 0,19 %. Vastaavasti portfolioni tuotto kyseisellä ajanjaksolla oli 3,53 %. Ei siis mikään huippusuoritus, mutta päihitti sentään vertailuindeksit. Yhdeksän kuukauden tuotto oli S&P 500 TR -indeksillä 8,34 % ja OMXH CAP GI -indeksillä 8,62 %. Portfolioni tuotto kuluneen yhdeksän kuukauden aikana oli 17,89 %. Päivittäisiä tuottoja seuratessani en olisi uskonut, että portfolioni olisi menestynyt näinkään hyvin. Kuten aiemminkin, portfolion tuotoissa on huomioitu osingot nettomääräisinä. Vertailuindeksien osingot ovat bruttomääräisinä.

 

Portfolion ja vertailuindeksien 9kk tuotto

Portfolion ja vertailuindeksien 9kk tuotto

Riskikorjattuja tuottoja vertailtaessa portfolioni päihitti vertailuindeksit. Portfolioni Sharpen luku kolmannella vuosineljänneksellä oli 0,355. S&P 500 TR -indeksin Sharpen luku oli 0,055 ja OMXH CAP GI:n -0,040. Tämä on seurausta portfolioni korkeammasta ylituotosta sekä matalammasta volatiliteetista. Kun riskikorjattuja tuottoja verrataan Sortino-lukua käyttäen, ovat tulokset samankaltaisia. Q3 aikana portfolioni Sortino-luku oli 0,099, kun se oli -0,002 S&P 500 TR -indeksille ja -0,029 OMXH CAP GI -indeksille. Luvut ovat eriteltynä alla olevassa taulukossa.

Q3/2014 avainluvut

Q3/2014 avainluvut

Myös kuluneen yhdeksän kuukauden jaksolla portfolioni päihitti vertailuindeksit, kun suoriutumista mitataan riskikorjatuilla tuotoilla. Ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana portfolioni Sharpen luku oli 1,844 ja Sortino-luku 0,206. S&P 500 TR -indeksin Sharpen luku oli 0,642 ja Sortino-luku 0,050. Vastaavasti OMXH CAP GI -indeksin Sharpen luku oli 0,558 ja Sortino-luku 0,049. Kuten myös kuluneen neljänneksen aikana, portfolioni volatiliteetti ja downside risk olivat alhaisemmat kuin vertailuindekseillä viimeisen yhdeksän kuukauden aikana.

Aiemmassa tuloskatsausessani mainitsin vähentäväni suomalaisten osakkeiden painoa salkussani ja näin myös teinkin. Tällä hetkellä suomalaisten arvopapereiden paino salkussani on noin 23 %. Muut osakkeet ovat enimmäkseen yhdysvaltalaisia. Lisäksi kuluneen neljänneksen aikana tein vihdoin toiselle sijoitusstrategialleni oman seurannan, joten jatkossa voin seurata tarkemmin sen menestymistä.

Loppupäätelmänä mainittakoon, että olen melko tyytyväinen salkkuni tähänastiseen kehitykseen. Toivottavasti kehitys jatkuu samanlaisena myös loppuvuoden ajan (ja tietenkin tulevina vuosina). Kuten jo kirjoituksen alkupuolella mainitsin, niin osakkeet ovat ottaneet viimepäivinä melko reilusti takapakkia (lukuun ottamatta tätä päivää). Itse en ole niinkään huolestunut vaikka kurssit laskisivat jatkossakin. Jatkan osto-ohjelmaani totuttuun tapaan ja mikäli osakekurssit laskevat, niin se voi tarjota hyvän mahdollisuuden ostaa osakkeita edullisesti.

Tuloskatsaus: Q2/2014


Kuluneesta vuodesta puolet on takana ja on aika tarkastella kuinka portfolion arvo kehittyi kuluneen puolen vuoden aikana. Toisen vuosineljänneksen aikana otin testikäyttöön uuden sijoitusstrategian. Uuden strategian tuotot sisältyvät tässä kirjoituksessa esitettyihin portfolion kokonaistuottoihin. Strategian toimivuudesta en osaa kuitenkaan vielä sanoa oikeastaan mitään, koska se on ollut käytössä vasta reilu pari kuukautta. Portfolioni paino Yhdysvaltojen osakkeissa on kasvanut merkittävästi, joten OMXH 25 -indeksin sijasta käytän toisena vertailuindeksinä S&P 500 Total Return -indeksiä.

Toisen vuosineljänneksen aikana portfolion tuotto oli melko vaatimaton, ainoastaan 2,58 %. Samalla aikaperiodilla OMXH CAP GI tuotti 6,42 % ja S&P 500 TR -indeksi 5,23 %.  Ensimmäisen puolen vuoden tuottoja vertailtaessa portfolioni tuotot ylittivät vertailuindeksien tuotot selvästi. Portfolion tuotto ensimmäisen kuuden kuukauden aikana oli 13,87 %, kun samalla aikaperiodilla OMXH CAP GI tuotti 8,42 % ja S&P 500 TR 7,14 %. Portfolioni tuotoissa on huomioitu kaupankäyntikulut sekä osingot nettomääräisinä. Vertailuindeksien tuotoissa on huomioitu osingot bruttomääräisinä.

Portfolion ja vertailuindeksien 6kk tuotto

Portfolion ja vertailuindeksien 6kk tuotto

Portfolioni hävisi toisella neljänneksellä vertailuindekseille, kun verrataan riskikorjattuja tuottoja. Q2 aikana portfolioni Sharpen luku oli 0,279, kun se oli 0,535 OMXH CAP GI -indeksille ja 0,496 S&P 500 TR -indeksille. Portfolioni Sortino-luku toisen neljänneksen aikana oli ainoastaan 0,069. Vastaavalla ajanjaksolla OMXH CAP GI -indeksin Sortino-luku oli 0,119 ja S&P 500 TR -indeksin 0,114. Tuottojen volatiliteetti sekä downside risk olivat portfoliollani alhaisemmat kuin vertailuindekseillä toisen neljänneksen aikana.

Vertailtaessa menneen puolivuotiskauden riskikorjattuja tuottoja, portfolioni menestyi vertailuindeksejä selvästi paremmin. Portfolioni Sharpen luku oli 1,403, kun se OMXH CAP GI:llä oli 0,556 ja S&P 500 TR -indeksillä 0,554. Myös Sortino-luvulla mitattuna portfolioni päihitti vertailuindeksit ensimmäisen puolen vuoden aikana. Luvut ovat nähtävissä alla olevassa taulukossa.

Q2/2014 avainluvut

Q2/2014 avainluvut

Loppuyhteenvetona todettakoon, että toinen vuosineljännes sujui portfolioni osalta melko kehnosti. Tästä huolimatta portfolioni tuotto kuluneen vuoden aikana on ollut selvästi parempi kuin vertailuindeksien. Toivottavasti asetelma pysyy samana vuoden loppuun. Kolmannen vuosineljänneksen aikana lisään todennäköisesti uuden sijoitusstrategiani painoa salkussa. On myös melko todennäköistä, että vähennän suomalaisten osakkeiden painoa salkussa.

Tuloskatsaus: Q1/2014


Tämä vuosi on alkanut hieman paremmin kuin viime vuosi päättyi. Ensimmäisen neljänneksen aikana portfolioni tuotti 11,01 % kun OMXH 25 tuotti ainoastaan 0,29 %. Vertailuindekseistä toinen: OMXH CAP GI tuotti ensimmäisen neljänneksen aikana 1,30 %. Salkun tuotoissa on huomioitu osinkojen verot sekä kaupankäyntikulut. Portfolioni voitti vertailuindeksit selkeästi myös Sharpen ja Sortinon mittareilla mitattuna.

Q1 2014 tuotto

Q1 2014 tuotto

Portfolion volatiliteetti oli myös alhaisempi kuin vertailuindekseillä. Sharpen luvulla mitattuna portfolio päihitti markkinaindeksit selkeästi. Portfolioni Sharpen luku ensimmäisen neljänneksen aikana oli 2,7 kun se oli OMXH 25 -indeksille 0,08 ja OMXH CAP GI -indeksille 0,46. Myös Sortinon luvulla mitattuna portfolio päihitti indeksit selkeästi. Portfolion Sortinon luku oli 0,61. Vastaava luku OMXH 25 -indeksille oli -0,01 ja OMXH CAP GI -indeksille 0,01. Sortinon lukua laskettaessa on käytetty 5 % minimituottoa (MAR).

Q1 2014 tunnusluvut

Q1 2014 tunnusluvut

Olen ollut melko varovainen ostojen suhteen koko alkuvuoden ajan ja odottelen korjausliikettä osakemarkkinoille, joka voi tarjota hyviä ostotilaisuuksia. Lisäksi olen testaillut hieman erästä sijoitustrategiaa, jonka todennäköisesti otan käytännön testiin toisen neljänneksen aikana. Backtestausten perusteella strategia näyttäisi ainakin toimivan erittäin hyvin. Pyrin kuitenkin olemaan melko ennakkoluuloinen asioita kohtaan, jotka vaikuttavat liian hyviltä ollakseen totta. Skeptisyydestä tuskin tällä alalla on haittaa. Jää siis nähtäväksi miten strategia toimii käytännössä.

Tuloskatsaus: vuosi 2013


Vuosi 2013 on jo jonkin aikaa ollut takana ja on aika katsella hieman menneen vuoden tuloksia. Vuosi 2013 oli minulle ensimmäinen kokonainen vuosi, jolloin keräsin dataa portfolioni kehityksestä päivittäin (tämä toki automatisoituna).

Mennyt vuosi oli monelle osakesijoittajalle varmasti mieleinen. OMXH 25 tuotti vuoden aikana huikeat 28,29 % ja S&P 500 31,80 %. Iso osa tästä nousuista tapahtui viimeisen puolen vuoden aikana. Tämä nousu ei ollut kuitenkaan tasaista, sillä neljännen vuosineljänneksen aikana osakekurssit laskivat melko paljon. Loppuvuotta kohden pörssikurssit nousivat kuitenkin rajusti.

Itselleni kulunut vuosi ei ollut niin mieleinen, sillä portfolioni hävisi selkeästi vertailuindekseille. Kuten aiemmin mainitsin, OMXH 25 tuotti 28,29 %. Käyttämistäni vertailuindekseistä toinen: OMXH CAP GI tuotti vuoden 2013 aikana 31,63 %, portfolioni tuoton jäädessä 14,70 %:iin. Vuoden viimeisen neljänneksen aikana OMXH 25 tuotti 7,78 %, OMXH CAP GI 6,73 %. Oman portfolioni viimeisen neljänneksen tuotto oli ainoastaan 2,01 %.

Portfolion ja vertailuindeksien tuotto

Portfolion ja vertailuindeksien tuotto

Portfolioni volatiliteetti oli selkeästi alhaisempi kuin vertailuindekseillä. Tästä huolimatta portfolioni hävisi vertailuindekseille myös riskikorjattuja tuottoja katseltaessa. Laskin tällä kertaa mukaan myös Sortino ration, joka huomioi ainoastaan "negatiivisen keskihajonnan". Luvut ovat eriteltynä tarkemmin oheisessa taulukossa.

Vuoden 2013 avainluvut

Vuoden 2013 avainluvut

Toivottavasti vuosi 2014 sujuu paremmissa merkeissä. Vuodesta saattaa tulla hyvinkin mielenkiintoinen liittyen mm. Fedin mahdollinen päätös kiristää rahahanoja entisestään. Fed ilmoitti kuitenkin pitävänsä ohjauskoron alhaalla niin kauan kunnes työttömyysaste putoaa alle 6,5 prosentin. Mikäli Fed muuttaa näkemystään tämän asian suhteen (ts. talous elpyy), tulee se vaikuttamaan merkittävästi osakemarkkinoihin. Tämä on kuitenkin pelkkää spekulointia ja aika näyttää kuinka tulee tapahtumaan. Tällä hetkellä osakkeet ovat mielestäni melko yliarvostetussa tilassa, joten ostokohteita ei liiemmin ole. Pidän kuitenkin aina jonkin verran käteistä mahdollisia tarjouksia varten. Toivotaan, että sellainen pian löytyy.